Haemme tuotannon työnjohtajaa Pieksämäelle

Haemme tuotannon työnjohtajaa Pieksämäelle

Moilas Oy perheyhtiön tarina alkoi pienestä kotileipomosta vuonna 1955. Tänään Moilas Oy on yksi Suomen suurimpia gluteenittomia tuotteita valmistava yksityinen leipomo. Leivonnan periaatteina ovat alusta asti olleet Saimi Moilasen opit; ”rakkaus, rehellisyys ja raaka-aineet”, jotka ohjaavat toimintaamme edelleen.

Moilas Oy on edelläkävijä erityisruokavaliotuotteiden valmistuksessa jo vuodesta 1985. Viemme tällä hetkellä Pieksämäellä leivottuja tuotteita kuuteentoista Euroopan maahan. Perheyhtiön kaksi leipomoa sijaitsevat Pieksämäellä ja myyntikonttori Helsingissä. Moilas Oy työllistää noin 100 henkilöä. Vuonna 2020 liikevaihtomme oli noin 16 miljoonaa euroa, josta noin puolet tulee viennistä. Moilas tuotteiden kysyntä kasvaa voimakkaasti niin kotimaassa kuin viennissäkin.

Haemme tuotannon työnjohtajaa Pieksämäelle.

Olet valmis sitoutuneella työotteellasi varmistamaan tuotannon tehokasta, taloudellista ja turvallista sujumista. Otat työstäsi henkilökohtaista omistajuutta ja pidät kiinni tehdyistä päätöksistä. Asetat selkeät tavoitteet, varmistat resurssit niiden toteutumiseksi ja seuraat tarkasti niiden toteutumista. Työnjohtajana otat kaikki mukaan, innostat muita, johdat myös esimerkilläsi ja annat ihmisille vastuuta. Päätöksentekijänä toteutat ne laadukkaasti ja ripeään. Meille on tärkeää, että tartut mahdollisuuksiin ja ajat muutoksia tuotantomme ja henkilöstömme osaamisen kehittämiseksi.

Tehtävä on erinomainen Sinulle, joka olet jo jonkin verran näyttöjä antanut ja haluat nyt vahvistaa meitä ja omaa osaamistasi Moilas Oy:n palveluksessa ja tulla mukaan kasvattamaan yritystämme.

Tehtävässä:

  • johdat päivittäistä tuotantoamme osana työnjohtotiimiämme
  • osallistut tuotannonseurannan, -suunnittelun ja kehittämisenpalavereihin
  • huolehdit elintarviketurvallisuus- ja turvallisuusstandardien toteutumisesta
  • koulutat tarvittaessa henkilöstöä laatuorganisaation kanssa
  • kehität yhdessä muun tuotannon johdon kanssa hävikinhallintaprosessiamme
  • osallistut tarvittaessa tuotannon edustajana tuotteiden koeajoihin ja teollisiin testeihin.

Koulutus ja kokemus:

  • teknisen alan tutkinto tai muu soveltuva kokemus
  • kokemus tuotantoympäristön työnjohdosta tai muu soveltuva kokemus
  • perustietämys lainsäädännöstä turvallisuusasioiden osalta aikaisemman työkokemuksen tai kouluttautumisen kautta

Arvostamme myös seuraavia ominaisuuksia:

  • asioihin tarttumista ja ratkaisuhakuisuutta
  • ihmisten johtamisen halua ja valmiuksia
  • yhteistyökykyä

Tarjoamme:

  • työn maineikkaan ja perinteikkään yrityksen palveluksessa
  • vastuullisen ja mielenkiintoisen tehtävän kansainvälisessä yrityksessä
  • osaavan ja työhönsä sitoutuvan työyhteisön
  • kilpailukykyisen palkan
  • mahdollisuuden kasvaa ihmisenä ja ammattilaisena hyvässä joukkueessa.

Pyydämme lähettämään hakemukset 15. lokakuuta 2021 mennessä palkkatoivomuksineen rekry@moilas.com.

Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana.

Tehtävästä antaa lisätietoja tuotantopäällikkö Tomi Vuorinen, p. 040-503 55 76 tiistaisin ja torstaisin 8.30-9.30.