
Haemme tuotantopäällikköä Pieksämäelle!
Moilas Oy perheyhtiön tarina alkoi pienestä kotileipomosta vuonna 1955. Tänään Moilas Oy on yksi Suomen suurimpia gluteenittomia tuotteita valmistava yksityinen leipomo. Leivonnan periaatteina ovat alusta asti olleet Saimi Moilasen opit; ”rakkaus, rehellisyys ja raaka-aineet”, jotka ohjaavat toimintaamme edelleen.
Moilas Oy on edelläkävijä erityisruokavaliotuotteiden valmistuksessa jo vuodesta 1985. Viemme tällä hetkellä Pieksämäellä leivottuja tuotteita kuuteentoista Euroopan maahan. Perheyhtiön kaksi leipomoa sijaitsevat Pieksämäellä ja myyntikonttori Helsingissä. Moilas Oy työllistää noin 100 henkilöä. Vuonna 2020 liikevaihtomme oli noin 16 miljoonaa euroa, josta puolet tulee viennistä. Moilas tuotteiden kysyntä kasvaa voimakkaasti niin kotimaassa kuin viennissäkin.
Haemme tuotantopäällikköä Pieksämäen leipomoille varmistamaan strategiamme toteuttamisen. Huolehdit omalla osaamisellasi tuotannon korkean laadun, kannattavuuden ja kustannusten kehittämisestä ja siten varmistat osaltasi kansainvälisten suurasiakkaidemme tyytyväisyyden. Toimintaamme ohjaavat alan kansainväliset laatustandardit ja vastuullisen toiminnan periaatteet.
Tuotantopäällikkönä vastaat tuotannon:
- teknisten edellytysten parantamisesta ja käyttöönottamisesta
- kannattavuuden kehittämisestä
- hankinta- ja toimitusketjun hallinnasta
- laadusta ja poikkeamien hallinnasta
Edellisten päävastuiden ohella
- osallistut auditointeihin ja viranomaistarkastuksiin
- toimit työsuojelupäällikkönä
Edellytämme:
- vähintään 5 vuoden kokemusta tuotannon johtotehtävistä
- vahvaa näyttöä tuotannon osalta laadun ja kilpailukyvyn kehittämisessä
- vahvaa johtamiskykyä ja lähiesimiestaitoa
Arvostamme seuraavia ominaisuuksia:
- kehittämishalua ja innovatiivisuutta
- kykyä ja halua verkostoitua
- haasteiden kohtaamista ratkaisuhakuisesti
- asioihin tarttumista ja ratkaisuhakuisuutta
- joukkuepeliä
- sujuvia viestintätaitoja suomen ja englannin kielellä
Tarjoamme:
- työn maineikkaan ja perinteikkään yrityksen palveluksessa
- vastuullisen ja mielenkiintoisen tehtävän kansainvälisessä yrityksessä
- osaavan ja työhönsä sitoutuvan työyhteisön
- kilpailukykyisen palkan
- mahdollisuuden kasvaa ihmisenä ja ammattilaisena hyvässä joukkueessa.
Pyydämme lähettämään hakemukset 21. maaliskuuta 2021 mennessä palkkatoivomuksineen rekry@moilas.com. Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Tehtävästä antaa lisätietoja toimitusjohtaja Ville Moilanen perjantaisin kello 10-12 maaliskuusta alkaen, puh. 040-546 6145.