
Moilas Oy:n tytäryhtiöt yhdistyvät emoyhtiöön vuoden lopussa
Suomen suurimman gluteenittoman leipomokonsernin, Moilas Oy:n tytäryhtiöt Moilas GF Ltd ja Moilas Leipomo Oy sulautuvat emoyhtiö Moilas Oy:öön 31. joulukuuta. Tulevaisuudessa toiminta jatkuu Moilas Oy:ssä yhden nimen alla.
Moilas on yksi Suomen suurimmista yksityisistä leipomoista ja gluteenittomien leipomotuotteiden markkinajohtaja. Fuusion tavoitteena on virtaviivaistaa konsernin rakennetta ja toimintaa. Muutoksella ei ole vaikutusta Moilas Oy:n palveluihin.
– Olemme yhtä Moilasta kaikki. Yhden nimen alla toimiminen selkeyttää toimintaamme sekä sisäisesti että asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kannalta. Hallinnon yhtenäistäminen helpottaa kaikkien tahojen arkea, järjestelmiä ja toimintatapoja ja tekee palvelustamme entistä mutkattomampaa, kaupallinen johtaja Marko Hammar kertoo.
Rakkaudella, rehdisti ja hyvistä raaka-aineista
Moilas Oy:n toimintaa ohjaavat vahvat arvot. Se keskittyy ainoastaan gluteenittomiin tuotteisiin, jotka leivotaan Pieksämäellä kahdeksalla tuotantolinjalla kahdessa eri leipomossa. Moilas-tuotteita viedään jo 16 eri maahan. Sen gluteenittomat pizzapohjat esimerkiksi pääsivät kesällä merkittävien brittikauppaketjujen valikoimiin, kun pakastetuotteiden Euroopan markkinajohtaja Nomad Foods valitsi leipomoyrityksen kumppanikseen.
– Meillä on hyvä draivi päällä. Kansainväliset markkinat ovat merkittävä osa strategiaamme ja vientiä on kasvatettu erityisen määrätietoisesti viimeisten kymmenen vuoden ajan. Viennin osuus liikevaihdostamme on jo hieman yli puolet, Hammar iloitsee.
Lisätiedot
Moilas Oy, kaupallinen johtaja Marko Hammar, p. 040 590 9031, marko.hammar@moilas.com
Moilas Oy on Pieksämäellä sijaitseva perheyhtiö, jonka palveluksessa työskentelee reilut 110 henkilöä. Yrityksen liikevaihto on noin 17 miljoonaa euroa. Moilas Oy on myös merkittävä leipomotuotteiden vientiyritys Suomessa. Viemme tuotteitamme tällä hetkellä 16 Euroopan maahan.