Moilas | Haemme laatuspesialistia Pieksämäelle!
Haemme laatuspesialistia Pieksämäelle!

Haemme laatuspesialistia Pieksämäelle!

Moilas Oy perheyhtiön tarina alkoi pienestä kotileipomosta vuonna 1955. Tänään Moilas Oy on yksi Suomen suurimpia gluteenittomia tuotteita valmistava yksityinen leipomo. Leivonnan periaatteina ovat alusta asti olleet Saimi Moilasen opit; ”rakkaus, rehellisyys ja raaka-aineet”, jotka ohjaavat toimintaamme edelleen.

Moilas Oy on edelläkävijä gluteenittomien erityisruokavaliotuotteiden valmistuksessa jo vuodesta 1985. Viemme tällä hetkellä Pieksämäellä leivottuja tuotteita kuuteentoista Euroopan maahan. Perheyhtiön kaksi leipomoa sijaitsevat Pieksämäellä ja myyntikonttori Helsingissä. Moilas Oy työllistää n. 100 henkilöä. Vuonna 2021 liikevaihtomme oli noin 17 miljoonaa euroa, josta noin puolet tulee viennistä. Moilas-tuotteiden kysyntä kasvaa voimakkaasti, niin kotimaassa kuin viennissäkin.

Yhtiön toiminta pohjautuu elintarviketurvallisuusstandardeihin, joita laatuspesialisti yhdessä laatu- ja ympäristöpäällikön kanssa ylläpitää ja kehittää yhteistyössä tuotannon ja muiden osa-alueiden kanssa. Laatuspesialistilla on vastuullaan osa-alueita, joista hän vastaa sekä huolehtii, että osa-alueiden vaatimat asiat voidaan ottaa sujuvasti käyttöön tuotannon puolella ja että tuotanto toimii olemassa olevien standardien mukaisesti. Olennaisena osana työnkuvaa on näytteidenotto, tuotantohygienian seuranta, asiakas- ja laatujärjestelmäauditoinnit, poikkeamien käsittely sekä varautuminen tuleviin muutoksiin.

Koulutus ja kokemus:
– Soveltuva tutkinto (esim. elintarvike, luonnontieteellinen, tekninen)
– kokemus elintarviketuotannosta
– perustietämys lainsäädännöstä ja elintarviketurvallisuusstandardeista ja niiden soveltamisesta elintarviketuotantoon

Arvostamme myös seuraavia ominaisuuksia:
-säntillistä ja systemaattisen analyyttista työotetta
-kehittämishalua
-asioihin tarttumista ja ratkaisuhakuisuutta
-joukkuepelaajan taitoa
-sujuvia viestintätaitoja suomen ja englannin kielellä.

Tarjoamme sinulle
-Vastuullisen ja mielenkiintoisen kansainvälisen tehtävän & pelikentän
-Maineikkaan ja perinteikkään yrityksen työnantajaksesi
-Osaavan ja työhönsä sitoutuvan työyhteisön
-Kilpailukykyisen palkan
-Mahdollisuuden kasvaa ihmisenä ja ammattilaisena hyvässä joukkueessa.

Pyydämme lähettämään hakemukset 18.9.2022 mennessä palkkatoivomuksineen osoitteeseen rekry@moilas.com

Aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Tehtävästä antaa lisätietoja Laatu- ja ympäristöpäällikkö Petri Hanhineva, petri.hanhineva@moilas.com puh. +358 41 319 6326